Treenivaatevarasto uuteen uskoon ja tsemppihenki taivaisiin!

Syksy on uuden ajan alku kuten sanotaan, ja mua jo pitkään kutkutteli ryhtiliikkeen tekeminen. Kesä meni miten meni, hyvissä fiiliksissä rennosti lomaillen ja rennosti ottaen. Ei ollut kiirettä, ei juurikaan rutiineja ja sai vaan olla ja matkustaa ympäri maailmaa, ja maata reporankana latnamorona ruoto suorana ilman sen kummempaa päämäärää. Siitä kaikesta nautin, mutta se on nyt mennyt kuten kesän helteetkin!

Pari viikkoa sitten kävin sattumalta, aivan ohimennen KappAhlissa kiertelemässä ja katsomassa mitä uutta on tulossa syksyn valikoimiin. Siellä sitten kierrellessäni törmäsin muutamaan rekilliseen urheiluvaatteita jotka olivat kaikki merkitty poistotuotteiksi. Jo alennetusta hinnasta vielä 50-70% lisää, eli käytännössä vaatteita jaettiin ilmaiseksi. Siinä hetkellä ei pelkästään shoppailuhimoinen materialgirl sisälläni, vaan se sportti-minä ja tsemppihenki alkoi raivata enemmän tilaa itselleen laiskottelun sijaan ja päätin kosiskella itseni hyvään flowhun uudistamalla treenivaatevarastoni. Tuli sellainen aito into ja motivaatio, oikein tuntui kun olisi vivusta käännetty ja lamppu olisi syttynyt palamaan päässäni. Se oli halu ja energia tehdä kaikkea!

Olen ennen pukeutunut treenatessani pääasiallisesti mustaan, pienellä säväyksellä pinkkiä. Se pinkki on lähinnä ollut tehostevärinä tai toppina pitkähihaisen treenitakin alta hieman viuhuen, ja housutkin ovat aina olleet rennot ja löysät (mahdollisesti nilkoista narulla kiristettävää mallia). ”Rikoo on riskillä ruma” sanotaan, mutta koska tiukkoja treenitrikoita on kehuttu maasta taivaisiin, päätin että olkoonkin vaan kuinka läskipylly ja läskireidet, jos näitä kerran tehdään kaikissa mahdollisissa kokoluokissa ja minua paljon isommille ihmisillekin, niin onhan se nyt jumalauta jos en voi semmoisia jalkaani vetää. Ovat niin hyväntuntuisetkin! Niinpä minä sitten huomasin kahmivani lähes ilmaisia tuotteita rekeistä niin paljon kuin vain omassa koossani löytyi (tai edes noin suunnilleen). Mä ostin sieltä kaiken. Kaiken mitä oli.

20140827_183805_resized

Mukaan lähti kuvan kahdet pitkät värikkäät treenitrikoot, hinnaksi taisi jäädä n. 11-12e/kpl. Kaksi vihreää treenitoppia ja yksi samanlainen neonoranssi/persikka/musta, topit olivat n. 7e kpl. Sen lisäksi otin vielä 3/4 pituiset treenitrikoot muistini mukaan noin. 15e hintaan ja samalla kuosilla olevat urheilurintsikat/toppi n. 10 euron hinnalla. En ihan tarkkaan enää kaikkien hintoja ja alennuksia muista mutta kolmet housut, kolme toppia ja nuo sporttiliivit olivat yhteensä 75e kun oikea summa oli jossain 150-200e välillä ilman alennuksia. Kannattiko, eikö?

20140827_183825_resized 20140827_183843_resized
KappAhlista lähti mukaan myös osta 3 maksa 2 tarjouksella saumattomia ja supersileitä alushousuja, jotka ovat päällä kuin toinen iho. Ihan parhaita, vaikkei seksikkyyskerroin ehkä olekaan ihan tapissaan. Mukavat yllä ja etenkin urheiluun sopivat!

20140827_184253_resized
Kun tuli näin hyvät hankinnat tehtyä, aloin pitämään silmällä muidenkin vaatekauppojen treenivaateosastoja. Ennen olen ostanut treenivaatteet lähinnä Stadiumilta ja SportsDirectistä tilaamalla, (ja paristi H&M), mutta muut vaatekaupat olen jotenkin onnistunut sivuuttamaan täysin. Nythän näitä treenivaatteita löytyy jo lähes kaikista vaateketjuista!

Cubuksessa käväistessä mukaan tarttui seuraavat vaatteet, eli yksi musta pitkähihainen ja joustava paita violeteilla yksityiskohdilla, löysä ja hengittävä hieman neonkeltaisen/vihreän välimaastoon sijoittuva t-paita, sekä kaksi kivaa värikästä toppia. Nämä olivat superhyperalennuksessa myöskin, ja kaikki maksoivat yhteensä ehkä noin 30 euroa, eli ei mitään.

20140827_184615_resized20140827_184429_resized
Cubuksesta ostin myös näitä ihania alushousuja ja sukkia. Menevät treenatessa tai vapaapäivänä. Joustavat, huomaamattomat, sileän silkkiset. I love them!

20140827_184138_resized
Tänään lääkärireissulta palatessani ajattelin että kipaisin ihan tositositosi nopeasti kaupassa, ja siinä sivusilmällä huomasin että KappAhlissa on taas jotkut supermegaälyttömyystarjoukset: Active Wearin normaalihintaiset treenivaatteet, osta 3 maksa 2! No jumaliste, ei kukaan voi tuollaista tarjousta ohittaa???

Eka kolmen settini oli mustapinkki treenitakki, pinkki pitkähihainen treenipaita, ja pinkkimustat treenitrikoot.

20140827_184749_resized
Toinen MUST HAVE hankinta oli mustakultaisena treenitakki, treenitoppi ja treenitrikoot. Näistä takki ja toppi olivat himoalessa jo muutenkin (takki 15e, toppi 8e) joten ne eivät kuuluneet osta 3 maksa 2 settiin, joten pari juttua oli vielä pakko ottaa.

20140827_184915_resized
Ja niin mä sitten otin 3/4 pituiset treenitrikoot persikan/neon värissä (kuvassa haaleampi väri kuin irl) ja pitkät mustavalkokuvioiset treenitrikoot.

20140827_185032_resized
Omista varastoistani löytyi vielä korkkaamattomat Davidin sporttialushousut sekä uusi kirkastakin kirkkaampi neonpinkki sheikkeri. Himoaleista nämäkin haalittu hieman aiemmin mutta toistaiseksi käyttämättömiksi jääneet.

20140827_184344_resized
Uusia treenivaatteita on siis hankittu seuraavat:

6 kpl toppeja
1 kpl t-paita
1 kpl sporttiliivit
2 kpl treenitakki
4 kpl trikoot
2 kpl 3/4 trikoot

Kasa alushousuja ja sukkia, sekä uusi sheikkeri. Keon kruunaa aiemmin hankkimani treenikengät joita en ole vielä korkannut. Nyt taidan laittaa vanhat sivuun ja vaihtaa nämä käyttöön.

20140827_185238_resized
Saako uudet treenivaatteet teille paremman fiiliksen, boostia treeneihin ja itsevarmemman olon vai onko se ja sama missä pieruverkkareissa sitä treenaa? Mistä teette parhaat löytönne?

Eve / Queen Of Everything

19 vastausta artikkeliin “Treenivaatevarasto uuteen uskoon ja tsemppihenki taivaisiin!”

  1. Kyllähän uudet treenirytkyt piristää, eikä mulle ainakaan oo ihan sama mitä salille päälle puen. Mulla on vermeet enimmäkseen hooämmästä, stadiumista,sportsdirectiltä.. Jotenkin tuppaa olemaan niin että tummissa vaatteissa tunnen oloni kotoisammaksi:-)
    Hyviä löytöjä oot tehny, mäkii tahon:-D

    • Joo semmonen ”black is funeral for my fat” -henkisyys on ihan jees, mutta jotenkin tuntuis että noista väreistä saa energiaa! Koska ne on pirteitä, ni pakko itekin olla pirtee! :P

  2. Ihania! Pakko kävästä varmaan jossain välissä kurkkimassa kappahlin treenivaatteet :)

    • KappAhlissa ja Gina Tricotissa on mun mielestä tän hetken parhaat valikoimat, tai ainakin just mun mieleen. GT:ssä pitää käydä shoppaamassa joku kerta, sillä sieltä en oo ostanu vielä mitään :)

  3. Kappahlin reenihousut on ihan parhaat! Laadukkaat, tukevat, ei näy perse läpi syvissäkään kyykyissä ja plussana viä hyvännäköset! Itellä oman läskiperseen peittona useinkin noi mustavalkoset pökät ja hyvältä näyttää!! Mun treenivaatekasa vaan kasvaa ja kasvaa, hyvä käyttää tekosyynä että perse pienenee niin tarttee ostaa uusia ;)

    • Nuo vaikutti kyllä aika laadukkailta, sellaiset tukevat justiinsa, napakat, aika yllättävän paksua materiaalia eikä mitään hämähäkinharsoa. Ovat vaan tosi pienen näköiset ”lepotilassa” mutta joustavat sitäkin enemmän. Eiköhän noissa kelpaa patsastella :D Ja jos pienenee ja joutuu ostamaan uusia niin ovat kyllä tosi edullisia ihan ilman alennustakin, mitä lie 30-40e paikkeilla mikä on mun mielestä tosi vähän kun vertaa että monet muut treenihousut on jopa 80-100e!

  4. Ihan sikahyviä löytöjä ! Kyllähän noi aina piristää, itsekkin tilasin juuri gina tricotilta harmaat leoparditrikoot +lyhyen topin ja niillä kelpaa hikoilla :D

    • GT:llä ihailin juurikin niitä harmaan eläinprintin + persikan värin yhdistämistä, ja paria muutakin vaatetta. Oli tosi kivat! :)

  5. No kyllä vaan on treenivaatteilla väliä, ne voi parhaimmillaan lisätä treenimotivaatiota tai pilata fiiliksen. Mulle kävi jälkimmäinen tällä viikolla, kun huomasin salilla, että paita näyttikin aika kamalalta. :D Onneks käytän salin ulkopuolella paljon vaan niitä pieruverkkareita ja perus trikootoppeja ja -paitoja, joten sain paidan vaihdettua mustaan trikootoppiin ja heti tuli parempi treenifiilis. Turhamaista? On. Täytyykin käydä KappAhlissa katsomassa treenivaatevalikoimaa, en tienny että siellä on noin kivoja tarjolla! :) Noi pinkkimustat housut tosta ekasta kolmen setistä on aika hienot.

    • Ne pinkkimustat on ihanat! Ja tosiaan KappAhlilla oli paljon muitakin vaatteita, en sentis ihan kaikkia malleja ostanut, mutta aika monet kyllä :D

  6. Mulla on ollut jo varmaan vuoden noi mustat pitkät treenihousut kultasella ”saumalla” vai mikä toi nyt on. Superihanat, kaikkiin mun puman housuihin yms kalliinpiin verrattuna paljon paremmat, kestävämmät ja ei näy läpi! Pesukertoja reippaasti yli 100 ja nyt tän postauksen takia lähen kyllä heti kappahlii metsästää lisää, jos vaikka sattuis olemaan! :)

    • No sepä on kiva kuulla, voin siis odottaa pitkää ikää munkin housuille :) Mua myös miellytti tuo kankaan jämäkkyys ja paksuus, eivät tosiaan ole niin haperon oloisia kuin monet kolme kertaa kalliimmat. Kantsii käydä KappAhlissa tsekkaamassa toi niiden osta 3 maksa 2 tarjous :)

  7. Kyllä uudet vaatteet niin treenivaatteet kuin alusvaatteet piristävä!
    Kauhea shoppailuhimo eikä yhtään muuten helpota katsella toisten shoppailupostauksia :D

    • Ensiviikolle vähän suunnitelmissa, mutta aloitin jo tänään tekemällä kaverin kautta dermosil tilauksen ja ostamalla Lindexiltä pikkareita :D

  8. Siis, rakastuin (ja ostin) itsekin noihin värikkäisiin KappAhlin treenipökiit. Ne on vaan niin piristävät! :) Ja tosi jämäkät jalassa.

  9. Jos IKINÄ päätät luopua noista turkooseista capreista niin mulle saapi laittaa viestiä ;) Pitkään oon huudellut fb:n kirppareilla niitä mutta kun omalla paikkakunnalla ei Kappahlia oo niin en päässy sillon ostamaan kun niitä olis ollu. Tai sitten tajusin niiden ihanuuden liian myöhään :D Mulla myös nuo kirkkaat leokuvioiset housut ja on ihan parhaat jalassa!

    • Mä luulen kyllä että kulutan ne puhki :) KappAhlin treenivaatteet on kyllä ihan parhaita. Vaikea oli ensin uskoa että heidän urheilumerkkinsä pesis muut aikalailla 6-0!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta