Matkakertomus Milano Osa 1

Keväälle siirtämäni talviloma sujui ihanan kesäisissä merkeissä Milanossa, Lombardian sydämessä Italiassa. Olin elämäni ensimmäistä kertaa varsinaisella kaupunkilomalla ja nautin kyllä suuresti. Vajaa viikko Milanon kaltaisessa kohteessa menee ihan heittämällä enkä yleensä ole näin ”lyhyiden” lomien ystävä, mutta tämä oli mukava aloitus kesälomalle.

Luksuksen ystävänä Milano oli omiaan täyttämään satunnaista tarvettani olla Lady Like, oikea Fancy Nancy konsanaan. Olin googlesta lukenut etukäteen että Milano olisi kallis paikka shoppailla ja syödä, mutta itse olen kyllä toista mieltä. Poikkeuksetta kaikki, etenkin ruoat, vaatteet ja ravintolassa syöminen ja juominen oli edullisempaa kuin Suomessa, joten mulle kaikki Suomen hintatasoa alhaisempaa = halpaa. Harva asia siellä toki mitään puoli-ilmaista oli, mutta lihat, pastat, pizzat, risotot ja viinit olivat erityisen edullisia, virvoitusjuomista, jäätelöstä ym. puhumattakaan! Rahaa Milanossa todellakin saa palamaan asenteella, mutta ihan samanlailla sitä menee Suomessakin jos shoppailun kohteena on Louis Vuitton liike ja Hotelli Kämpin hienoimmat ateriat. Loogista, eikö ;)

Säät hellivät meitä koko loman ajan vaihdellen välillä pilvisestä puolipilviseen ja täysin pilvettömiin ja aurinkoisiin päiviin. Lämpötila oli pilvisinä hetkinä +22-24 asteen tuntumassa, ja auringon porottaessa siellä +25-29 asteen tuntumassa. Kaupungissa ei pahemmin tuullut eikä vilvoittavaa meri-ilmastoa ole saatavilla, joten en usko että Milano on kesä-heinä-elokuussa parhaimmillaan enää, kaupungista muuttunee polttava pätsi. Kevät ja syksy lienevät säiden puolesta ihanteellisinta aikaa kaupunkimatkailuun. Jaksaa shopata ja kierrellä ja on tarpeeksi lämmin että voi istuskella ulkona ja terasseilla katsellen ihmisvilinää.

Kerrankin lentokoneessa oli jotain erityisen upeita maisemia katseltavana, nimittäin alpit!

20140528_103324Hyvin pian alppien jälkeen näkymät muuttuivatkin Italian maaseuduksi ja siitä tovin kuluttua alkoi laskeutuminen. Ei siis milanolaisilla ole pitkä matka skimbailemaan jos ovat talvilajien ystäviä.
20140528_105238Hotelliksi olin valinnut Best Western Hotel Gallesin, neljän tähden kauniin ja vanhanaikaisen hotellin. Hotelli sijaitsi täydellisesti yhdellä suosituimman ostoskadun Corso Buenos Airesin ja pienen sivukujan varrella. Sivukuja oli hiljainen kuin mikä…

10366162_10152404947446668_6933494273177377633_n

10441164_10152404944681668_1668360488658626095_n

10177302_10152404948286668_6160892376460885706_n

10402738_10152404948766668_6211764436988053498_n

224924_10152404947056668_3933544939404561786_n

10356250_10152404943276668_124679062969195878_n

10358890_10152404943786668_1961208669579659652_n

Hotelli oli kaunis, puhdas ja siisti. Yleiset oleskelutilat olivat isot ja hotellissa tuoksui erityisen hyvältä, etenkin meidän kerroksessa. Oli kiva aina tulla takaisin kaupungilta kun sisällä oli raikasta, puhdasta ja hyväntuoksuista. Hotellissa oli myös oma luksustyylin SPA-osasto uima-altaineen, usealla eri saunalla ja suolahuoneella, hierontahoidoilla, kuntosalilla ja rentoutumisalueineen, eli jokaiselle jotakin!

10291046_10152404937551668_6084966086107530821_n

10177366_10152404938541668_5800949445925082624_n10369115_10152405012351668_2386173491288586452_n

10363564_10152404940656668_6721804944957900198_n

10391006_10152404941256668_2234694306464254380_n

10437615_10152404949746668_7695028925769393763_n

Huoneemme sijaitsi vilkkaasti liikennöidyn ostoskadun Corso Buenos Airesin varrella. Aika hyvin kuului metron jyristelyt ja jatkuva liikenteen meteli torven soittamisineen ja jatkuvine hälytysajoneuvoineen, mutta se toi vain tunnelmaa. Ikkunan kun laittoi kiinni niin ei häirinnyt, ja illasta katu hiljeni kun liikkeet sulkivat ovensa.

10438349_10152404978011668_5519677698302509308_n

10440863_10152404977791668_14065313834935564_n

1477584_10152404977721668_8674206050747619752_n

Hotellilla oli myös oma pieni ja kaunis sisäpihansa ja kaksi erillistä kattoterassia josta oli huimat näkymät kauas Milanon yli, jokaiseen ilmansuuntaan. Auringonpalvojille oli varattu jopa erillisiä sunbedejä, mutta koska me olimme lähteneet kaupunkimatkalle niin päätimme säästää auringossa lekottelut rantalomalle, nyt shopattaisiin ja ihailtaisiin kaupungin vilskettä!

10012988_10152405015961668_2584914901348806558_n

10351745_10152404936361668_7451238961607706303_n

10252039_10152404968966668_4401214314877460955_n

10428519_10152404968971668_5222773592286894083_n

10390574_10152404967701668_1963837621867945916_n

10382775_10152404974311668_5434275823997208092_n

1966947_10152404974361668_1714124182232516785_n

10365771_10152404968876668_5007910784792188289_n

Corso Buenos Aires on perustallaajan lompakolle sopiva shoppailukatu, joka on täynnä erilaisia liikkeitä. Täältä löytyy mm. Nau!, Kiko Make Up Milano (yksi monista), Zara sekä Zara Accesories, H&M, Terranova, Nike, Levi’s, Foot Locker (yksi Milanon kolmesta), Luisa Spagnoli, Guess, Tezenis, Pimkie, L’occitaine, Furla, Timberland, en edes muista mitä kaikkea. Kauheasti liikkeitä joka tapauksessa :)

10342766_10152404964676668_8531849606775174019_n

1958438_10152404964701668_568246978637165853_n

10363873_10152404964656668_6718202938443547616_n

Mä en ole erityisesti jäätelön ystävä, mutta eihän sitä voi jäätelön alkuperämaassa Italiassa olla maistamatta gelatoa. Käytiin GROMissa jonottamassa itsellemme jätskit, Hugge valitsi GRANDE-kupit enkä ihan tajunnut millaisesta annoksesta on kyse. Tuo italialainen gelato kun on ihan täyttä tavaraa, hurjaa jankkista jota kaavitaan kuppi täyteen ja paljon yli, kyllä syömistä riitti. 

GROM, il gelato come una volta! Tajuttomat jätskit. Huhuhu. Mulla oli makuina coco-chiaccolato, pistachhio ja crema di grom tai jotain sinnepäin. Brainfreeze saavutettu!

10295696_10152405129366668_8703481083146773356_n

10402744_10152405123161668_3429439726505227559_n

Milanon ykkösnähtävyys oli ehdottomasti Duomi di Milano, goottilastyylinen marmorikirkko joka on täynnä tuhansia yksityiskohtia ja kohoaa pilviin asti. Tämän mahtipontisen ja massiivisen kirkon rakentamiseen menikin sitten viisisataa vuotta, enkä ihmettele ollenkaan.

10366058_10152405034481668_2931302270099557663_n

10346286_10152405055441668_5154430133284780430_n

10402765_10152405054961668_6101506694062172257_n

10384458_10152405055491668_1321724851199289664_n

Sisäänpääsy Duomoon on maksuton, mutta erikseen piti maksaa 2 euroa jos halusi kuvata. Salamaa ei saanut käyttää, joten kuvat on mitä on. Valaistus vähän sitä ja tätä eikä mitkään pokkaritasoiset räpsyt (ainakaan minun kuvaamani) riitä tuomaan esille paikan loistoa. Vaikken ole uskonnollinen ihminen ja kirkostakin olen eronnut, niin näin ateistinakin paikka kyllä teki vaikutuksen. Siellä oli hyvä hetki hiljentyä ja mietiskellä elämää noin yleensäkin.

1003385_10152405044826668_3138691399291141159_n 10336804_10152405043036668_3717969854381617527_n

10308085_10152405048516668_1393362201713953699_n

10439541_10152405044866668_8952697204063739662_n

10376339_10152405045001668_3806408356511813914_n

10372045_10152405049266668_5155065734064608579_n

10371941_10152405051431668_9183176241663239088_n

10373851_10152405052656668_3912266805819299223_n

10394026_10152405049866668_8651036844004617863_n
10252020_10152405052496668_1341137252269973336_n10441009_10152405052436668_9203723823979584774_n

Vaihtoehtoina Duomon katolle on lippu portaisiin (joita lienee aivan tolkuttomasti) tai muutamia euroja kalliimpi hissilippu (12e/hlö). Tuollaisena aurinkoisena hellepäivänä lähes +30 lämmössä ei olisi tullut mieleenkään kokeilla rappuja, ja hyvä niin, sillä eipä hissikyytikään ollut raputon.

Itse hisseille oli pieni nousu jonka raput olivat niin kapeat ettei isompikokoisilla ihmisillä varmasti ole helppo päästä niitä ylös, ja liikuntaesteisillä ei ole mitään mahdollisuutta. Hissillä katon sivutasanteelle nousun jälkeen tuli paljon erittäin kapeita käytäviä missä oli vaikea pujotella vastaantulevien ihmisten kanssa, ja rappuja ylös ja alas sekä erinäisiä kierroportaita ja askelmia oli paljon. Ei huonokuntoisen tai liikuntaesteisen paikka todellakaan, korkeanpaikankammosta kärsivistä puhumattakaan. 

10365928_10152405056011668_6318870142154207306_n

10341698_10152405055731668_1540448443997871527_n
10252020_10152405055971668_8277027654171651743_n10418326_10152405056436668_8459262044864660321_n

Mutta oli siellä vaan upeaa. Käsittämättömän hienot maisemat ja tuhannet yksityiskohdat. Niin massiivinen rakennelma ettei tosikaan, ja niin ne vaan entisajan patsaat katsoo kohti nykyaikaa ja pilvenpiirtäjiä…

10363518_10152405057181668_2765173667002932578_n

10410541_10152405056741668_3827881355843597538_n

10417482_10152405057111668_6465254525237872170_n

10169284_10152405057491668_8568543652243733195_n

10378994_10152405113426668_821244553405253376_n

10441533_10152405055326668_1509324028233824800_n

Matkakertomuksen Osa 2 seuraavassa kirjoituksessa :)

Eve / Queen Of Everything

2 vastausta artikkeliin “Matkakertomus Milano Osa 1”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta