Tuhti tankkauspäivä tiedossa

Dieettiä on nyt takana reilut pari viikkoa ja kolmatta mennään. Uusissa ruokaohjeissa neljännelle viikolle oli lupa, tai siis tarkemminkin käsky pitää tankkauspäivä. Tankkauspäivät ovat tärkeitä dieetillä koska niiden tarkoituksena on tehostaa aineenvaihduntaa ja antaa sille uusi potkaisu. Tähän mennessä on menty aika pienillä hiilareilla joten pieni buusti on varmasti enemmän kuin hyvästä.

Tankkauspäivän ehdotuksena on pitää se noin puolessa välissä viikkoa, mutta omat haasteeni tuntien tiedän ja tunnistan jo aiemmilta kerroilta sen että olo voi olla aika tukala ja huono tankatessa. Työpäiväksi sitä tankkausta ei siis viitsi ajoittaa koska fiilikset voivat olla aika pullean pulskeat ja kovin väsyneet, ja mitään päikkäreitäkään ei keskellä työpäivää voi vedellä joten sijoitan oman tankkaukseni sunnuntaille.  Tähän asti on aika vahvasti ruoat näyttäneet lähinnä tältä.

IMG_20140119_150712

IMG_20140119_153443
Kannoo, ”Good old chicken” kuten Kolemanin Ronnikin aina sanoo (jos et tiedä kuka Ronnie Coleman on niin hyi! Mene ja googleta!)

Tämän lisäksi myös loogisesti munia on tullut syötyä jonkin verran, onneksi ei ole aiheuttaneet mitään viemärille haisevia kananmunapieruja. Tosin eihän tytöt piere joten tämä ongelma lienee aiheeton… Hoho.

IMG_20140121_153050
Joillain ihmisillä tankkauspäivä tarkoittaa sitä että syödään vähän kaikkea ”ohi listan”, herkutellaan ja mässäillään aina Mäkkäriruoista kiinalaiseen, mutta omalla kohdallani tiedän ettei tuo tyyli valitettavasti toimi. Mä olen just tasan sellainen selkärangaton mätisäkki syömisten suhteen että jos annan pirulle pikkusormen niin se vie helposti koko käden, ja sitten mä huomaankin tankkauspäivän muuttuneen tankkauspäiviksi monikossa, ja pahimmassa tapauksessa tankkausviikoksi. Sellaista se ahmimishäiriön kanssa painineen elämä on. Tiukka kuri on siis enemmän kuin tarpeen.

Niinpä aiemmista kerroista viisastuneena aion noudattaa tankkauspäivänä 95% niitä tankkauspäivälle suunniteltuja ihanteellisia ohjeita vaikka sieltä kaikki omat henkilökohtaiset herkut uupuukin. Päivän perimmäinen tarkoitus on kuitenkin ladata kroppaan energiaa puhtailla ja helposti imeytyvillä nopeahkoilla hiilihydraateilla, ja siitä ajatuksesta aion pitää kiinni. Ainoat muutokset mitä teen alkuperäiseen ruokavalioon on joidenkin ruoka-aineiden vaihdos toiseen, esim. puuroa syömättömänä aion nautiskella riisikakkuja. Luvassa on siis pastaa tomaattikastikkeella, patonkia ja riisikakkuja, paljon hedelmiä ja tietysti sitä kuuluisaa mansikkahilloa ja vaniljajäätelöäkin pikkuisen. Hauskaa sinänsä että itsehän en tuosta jäätelöstä innostu pätkääkään, nimimerkillä: Joskus olin 10 vuotta putkeen syömättä ainoatakaan jäätelöä. Ei siis kuulu mun herkkuvalioon.

Se millä mä olen herkutellut oli mun elämäni ensimmäiset banaanipannarit. Ei kauheen nättejä tullut mutta sitäkin parempia ja pannulta suoraan maistui ihan sellaisenaan (resepti on siis niinkin yksinkertainen kuin kaksi munaa ja yksi banaani blenderillä tai sörssäten sekaisin ja sitten paistumaan kuin perinteiset ohukaiset).

IMG_20140121_201922

Lauantaina luvassa onkin siis kauppareissu tankkaustarpeiden hankintaan. Ihan kiva siis vietellä Muscle Fetish blogin synttäreitä sunnuntaina hiilaripöhössä. Jippii!  Sunnuntaina postailen sitten mehunaamaisena yksivuotisjuttua ja luvassa on synttäreiden kunniaksi myöskin ARVONTA LUKIJOILLE!

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta