Diippii shittii

Mä olen ollut joskus kiltti. En sillä tavalla kiltti että noin yleisesti antaisin kenenkään kävellä ylitseni, mutta joissain menneissä parisuhteissani olen ollut hyssyttelijä, tyynnyttelijä, sovittelija ja se kuka aina tulee vastaan ja esittää sovintoesityksen vaikka toinen olisi riehunut ja raivonnut syyttä, tai jos ei syyttä niin vähintääkin kohtuuttomasti. En todellakaan tarkoita että olisin itse ollut aina puhdas pulmunen ja syytön kaikkeen, toki minullakin vikani on. Pidän kuitenkin tietynlaisia käytösmalleja väärinä ja kohtuuttomina toista osapuolta kohtaan, mutta jostain syystä olen onnistunut nielemään pettymykseni ja alistunut monien sellaisten tilanteiden edessä missä ei olisi pitänyt joustaa tippaakaan. Tästä huolimatta menneet parisuhteeni ovat olleet hyviä eikä minulla ole ketään entistä kumppaniani kohtaan mitään kaunoja tai katkeruuksia, ja pääasiassa olen ollut hyvissä väleissä eron jälkeenkin, kaverillisesti ja hyvässä yhteisymmärryksessä, toiselle kaikkea parasta toivoen.

Olen yleisellä tasolla ihminen joka haluaa sopia ja olla hyvissä väleissä ihmisten kanssa, sellaistenkin keiden seura ei suuremmin miellytä eikä heidän seuraansa hakeudu, mutta on mukavaa kun on välit kunnossa. Mielestäni kaikkien kanssa ei tarvi olla parasta kaveria, kaikista ei tarvi edes tykätä, mutta kaikkien kanssa olisi yritettävä tulla toimeen.

Noin vuosi sitten tein oikeastaan aikuiselämäni ensimmäisen stopin eräässä ihmissuhteessani jonka myötä tein päätöksen olla sovittelematta ja hakematta aina kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Ajattelin että antaa asioiden olla kun ristiriidat eivät olleet millään selvitä, ja vaikka se ensin tuntuikin hyvin surulliselta niin siihen tottui ja asian oppi hyväksymään ajan kanssa, sen kanssa tuli sinuiksi. Ehkä se oli jonkinlainen irtautuminen, ja hiljainen hyväksyntä sille että kaverisuhteet muuttuvat, ihmissuhteet muuttuvat, parisuhteet muuttuvat, itse ihmiset muuttuvat, ja aina sitä kultaista keskitietä ei muutosten jälkeen synny. On myös mahdollista että kukaan eikä mikään muutu miksikään, mutta erilaiset käsitykset ja tavat käsitellä asioita, erilaiset arvot ja näkemykset tulevat vaan yhteisen tiensä päähän eikä matkaa voi jatkaa samanlailla.

Parisuhteissa puolestaan en ole koskaan osannut olla kovinkaan kylmäkiskoinen, ja olen jankuttanut hyvän fiiliksen ja yhteisymmärryksen perään loputtomiin asti. Mä olen aina halunnut sopia, antaa anteeksi ja unohtaa, tosin viimeistä näistä hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Anteeksi on helppo antaa, mutta unohda en ikinä. On paljon asioita jotka on sovittu mutta ei unohdettu, onneksi ne suurimmaksi osaksi ovat sellaisia joiden kivi ei kengässäni hierrä, joten mitään jatkuvaa kelausta takaisin paskoihin fiiliksiin ei ole pään sisällä tarvinut tehdä.

Joku aika sitten eräs aikoinaan hyvin merkittävänä pitämäni ihmissuhde koki oman tiensä päätöksen. Tuli erimielisyyksiä, erilaisia näkökantoja, ja sitten päätöntä huutamista, raivoamista, syyttelyä ja riehumista. Normaalisti tuttuihin tapoihini kuuluen tyynnyttelin ja sovittelin aikani, rauhoittelin ja yritin, mutta sitten omassakin päässä jotain naksahti. Miksi helvetissä teen sitä vieläkin? Eikö riittänyt se vuosien loputon ymmärtäminen, sormien läpi katsominen, joustaminen, toisen tarpeiden asettaminen omien tarpeideni edelle? Enkö ollut antanut paljon anteeksi, sovitellut ja tarjonnut uusia tilaisuuksia ihan riittämiin? Uskonut lukuisiin lupauksiin ja suunnitelmiin? Miksi vieläkin kuuntelisin sellaista mitä ei enää tarvitse kuunnella? Miksi hiipisin varpaillani ja hyssyttelisin ja yrittäisin, kun kaikista hyvistä teoistani, avustani, yhteisistä mukavista muistoista ja muista huolimatta sain niskaani ison lastin paskaa?

Sitten vaan kyllästyin.

Päätin että nyt on korkea aika pistää kova kovaa vastaan. Minulla ei ole enää tarvetta miellyttää, minun ei tarvi olla hissun kissun ja sovitella. Jos yhteisymmärrys ja mukavat muistot menneestä ja hyvät fiilikset nykytilanteesta eivät pysy itsestään yllä, en ala niitä väkisin kannattelemaan. Joskus se hyvä ystävä, kumppani, tai joku muu ihminen kenet olet uskonut tuntevasi voi muuttua ajan kanssa ihan toiseksi. Jotkut voivat tehdä sen yhdessä yössä. Se ihminen joka joskus oli paras ystäväsi, hyvä kaverisi, luottofrendisi, tai kumppanisi, rakkain ihminen elämässäsi, se voi olla hetkessä mennyttä eikä sitä ihmistä enää ole.

Kuinka kauan kannattaa puhaltaa tulta sammuvaan hiileen ja tekohengittämällä pitää jotain sellaista elossa mitä ei oikeasti ole? Minun mielestäni ei yhtään, mutta sen oppimiseen meni vuosikausia aikaa.

Olen huono päästämään irti, en luovuta helpolla. Haluan että asiat päättyvät hyvin ja kaikilla on hyvä olla, mutta aina näin ei ole. Pitääkö oman hyvän olon kustannuksella kärsiä, vai voiko joskus sanoa pahasti ja lopettaa se sukkulointi sovittelujen välillä? Kannattaako kaikkiin ihmisiin yrittää väkisin pitää hyviä välejä, täytyykö kaiken aina päätyä sovintoon?

Ehkä on joskus aika lähteä lätkimään ovet paukkuen ja pelkäämättä siltojen polttamista takanaan antaa sen roihun palaa vaan. Kaikkea ei voi aina kääntää parhain päin, ja sen kun ymmärtää on paljon helpompi elää.

Eve / Queen Of Everything

6 vastausta artikkeliin “Diippii shittii”

  1. Moikka!

    Piti vaan sanoa nopeesti, että oon tässä lueskellut tässä pitkin iltaa sun blogia ja siitä tuli ”hyvä mieli”. Kiva löytää jotain tämmöistä diippii shittii ja kaikkea muuta :) Jatkanpa siis seuraamista!

  2. Ihan, ku oisin ite kirjottanu. Mussa asuu sama sovittelija ja ”Haluan, että kaikilla on hyvä mieli” -ihminen. Haluaisin kyllä välillä olla sellanen ”Mulle on ihan vitun sama onko kellään hyvä mieli” -ihminen, mutta jotenki se ei oikein onnistu. :)

  3. voi hitto, tää teksti sopi ku nyrkki silmään omaan elämäntilanteeseeni. Tosi fiksusti kirjotettu, tykkään kauheesti muutenkin lukea sulta näitä vähän syvällisempiäkin höpinöitä, kaiken treenailu-juttujen ohella. Viimeinen lause painui hyvin mieleen:
    ” Kaikkea ei voi aina kääntää parhain päin, ja sen kun ymmärtää on paljon helpompi elää.”
    niimpä…

    • Kiva kuulla! Mä tuskin olen ainoa tälläinen ikuinen sovittelija tuli se sitten entisiin kaverisuhteisiin tai parisuhteisiin tai mihin vaan, ainakaan kommenteista päätellen. Kiva jos muutkin jutut kiinnostaa kuin ainainen löpinä jostain urheilujutuista, elämässä kun on paaaaaaljon muutakin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta