Reebok EasyTone ja pakarat piukoiksi?

Olen joskus aiemminkin sivunnut blogissani lenkkikenkiäni, jotka ovat Reebok EasyTone –mallistoa, mutta edelliseen blogimainostamista koskevaan postiin liittyen joudun ikäväkseni toteamaan että ei, Reebok ei sponsoroi minua enkä tee yhteistyötä heidän kanssaan, vaan seuraava posti tulee ihan omasta aidosta ilosta ja halusta. Ja hieman ehkä kärsimyksestäkin.

Mä olen maailman huonoin aerobisen harrastaja ja ihan vihoviimeinen lenkkeilijä. Yritän kuitenkin välillä tsempata ja panostaa punttiksen ohella myös kaikenlaiseen cardioon, ja joskus minutkin voi löytää laahustamasta kävelytien reunasta. Napit korviin ja tossua toisen eteen niin kyllä se siitä. Kun yrittää rytmittää askelia musiikin tahtiin niin saattaa saada jopa jotain extrapontta tähän minun mielestäni maailman ikävimpään urheilumuotoon. Pakko se on vaan jaksaa, ja saapahan välillä hieman raikastakin ilmaa.

Viikonloppuna kävin punttiksen sijaan kahdesti lenkillä, niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Parhaimmat lenkit teen tyhjin vatsoin aamuaerobisena, siitä on sitten mukava palata kotiin ja lämpimään suihkuun, ja aamupalakin maittaa normaalia paremmin kun on niin hirveä nälkä. Aamuaerobisen hyötynä näen sen että ainakin mulle se tuo lisää virtaa ja sellaista positiivista energiaa loppupäivään. Kun on jo aamusta urheiltu niin loppupäivän voi pyhittää muille jutuille, eikä väsymys pääse painamaan tai olo mene liian lötköksi ettei enää viitsisi lähteä. Ja aerobisen liikunnan vihaajalle tämä on muutenkin hyvä kikka: Kun sen tekee heti alta pois niin sitten se on kärsitty!

Lenkkikenkinä mulla on noin puolitoista vuotta vanhat Reebokin EasyTonet, jotka ovat ehdottomasti parhaat omistamani lenkkarit, ainakin tähän tarkoitukseen! Kenkä on ihanan värinen ja mallinen, todella hyväkuntoisena ja täysin uuden näköisenä pysyvä nahkapäällysteinen ja vedenpitävä, sisäpuolen ollessa ihanan sileä (ei ole nyppyyntynyt yhtään). Väritys mikäs muukaan kuin musta ja tehosteet pinkillä, tosin nykyään mallistosta taitaa löytyä useampi muunkinlainen värivaihtoehto.

EasyTonen ideahan on pohjissa olevat ”ulokkeet” jotka aiheuttavat sen että kengät jalassa joutuu jonkun verran tasapainoilemaan ja ne rasittavat lihaksistoa erilailla. Ken ei usko, se kokeilkoon. Loiva mäki jota kävelen normikengissä mitään tuntematta, muuttuu EasyToneissa kummallisen raskaaksi ja jalat rasittuvat oman kokemukseni mukaan noin 60-80% enemmän ja nopeammin kuin normikengillä kävellessä. EasyTonet tuovat jaloille sen verran erilaiset painopisteet että rasitusta kohdistuu enemmän pohkeisiin, takareisiin ja pakaroihin, ja sen kyllä huomaa.

Pitkän lenkkeilytauon jälkeen noilla sai kyllä jalat todella kipeiksi, ja ensimmäiset maitohapot alkoivat kuplimaan pohkeissa jo 5-10min kävelyn jälkeen. Hetken päästä tunteeseen kuitenkin tottui ja hommasta alkoi taas nauttimaan. En tiedä olenko vaan niin laiska kävelijä että nämä tuntuvat tehoavan erittäin hyvin, vai onko vaikutus kaikilla sama. Ainakin itse suosittelisin näitä sellaisille ketkä haluavat käydä kävelylenkeillä tai sauvakävelemässä ja etenkin alakropassa olisi enemmän työsarkaa kiinteytymisen osalta, mutta varsinaiseen juoksemiseen nämä tuskin ovat kauhean sopivat.

Sunnuntaina viikonlopun toisen lenkin jälkeen laitoin vielä iltapäiväksi EasyTonet jalkaan kun lähdin kaupungille asioimaan ja omassa kodissani piipahtamaan ja posteja hakemaan. Meinasi alkaa kaduttamaan kun junassa särki jalkalihaksia niin hitosti :D Reebokin mainoskuvasta poiketen väittäisin että itselläni nämä kengät ottavat kaikista eniten pohkeisiin ja takareisiin, ja sen jälkeen pakaroihin. Noh, ehkä mulla on muutenkin niin rautaiset ja massiiviset gluteus maximukset tuolla rasvakerroksen alla piilossa ettei ne ihan helposta säikähdä ;)

Eve / Queen Of Everything

6 vastausta artikkeliin “Reebok EasyTone ja pakarat piukoiksi?”

  1. Minulla vastaavat kengät tuntuvat eniten pakaroissa ja pohkeissa. Kaivelin kengät tauon jälkeen kaapista pari viikkoa sitten, kun olin Keski-Euroopassa kaupunkilomalla ja ne sopivat yllättäen hyvin mukulakivillä kävelemiseen ja jalat jaksoivat hyvin ”shoppailukävelyä” pitkiä päiviä.

    Tykkään blogistasi ja kirjoitustyylistäsi tosi paljon!! Sinänsä hauskaa, että olen jo 45-vuotias äiti-ihminen, mutta minulla taitaa olla kanssasi samanlainen huumorintaju. Viimeksi repesin täysin yhdessä aikuisen tyttäreni kanssa sinun palautusjuoman maun kuvaukselle (sen päärynänmakuisen)

    • Kiitos ihanasta kommentista :) Yhtä asiaa en vain tajua, miten niin JO 45-vuotias? Onko se muka paljon? Ei ole! Enkä minä itsekään mikään nuori tyttönen enää ole, onhan tässä jo 34-vuotta mittarissa :)

      EasyToneja pitää ulkoiluttaa nyt enemmänkin, musta ne on todella ihanat jalassa ihan kun ne pukee päälle. Jotenkin jalka sujahtaa hyvin sinne ja pelkkä seisominenkin tuntuu mukavalle.

      Hyvä juttu jos blogista on iloa. Mulla on niin hullut jutut välillä että itseänikin hirvittää, mutta toisaalta olen ainakin oma itseni, myös makuarvosteluja antaessa :D

    • Ehkä tuo ikä tuli jotenkin anteeksipyytäen, välillä kun tuntuu näitä fitnessblogeja lukiessa, että kukaan ei ole edes samalla kymmenluvulla kanssani ;) Toisaalta olen elämäni parhaassa kunnossa varmaan nyt. Treeni ei katso ikää ja varsinkin nyt kun minulla on aikaa lasten ollessa teinejä/aikuisia, on aikaa keskittyä ihan vaan itseensä :)

    • No siinä olet kyllä oikeassa että suurin osa blogeja pitävistä on parikymppisiä, mutta yllättävän paljon meitä yli kolmekymppisiäkin alkaa jo olemaan. Ja eihän se ikää katso, ei kirjoittelun eikä sen kunnon suhteen, eikä oikeastaan minkään muunkaan :)

    • Tuota kysytään todella usein, mutta vastaus on ei. Tai noh, biologisesti emme ole vaikka jostain syystä monet sanovat meitä samannäköisiksi, mutta kyllähän me muuten vähintäänkin henkisellä tasolla sisaruksia ollaan (oikeasti molemmat ainoita lapsia). Jaanika on mulle kuin se pikkusisko mitä mulla ei koskaan ole ollut, ja ystävyytemme on hyvin sisarellinen ja erilailla syvä, jos näin voisi luonnehtia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta