Mikä on tarpeeksi? Milloin saat olla tyytyväinen?

Törmäsin Facebookissa varsin osuvaan juttuun jossa Tumblr-palvelun fitness motivaatio-, ja inspiraatiokuvia oli muokattu uudelleen. Juttu oli sinänsä aika osuva ja poimin tähän yhden esimerkkikuvan. Itsekuri, ruodussa pysyminen, 24/7 HCBB laiffi ja elämäntapa aamusta iltaan, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen on toki ihailemisen arvoista, mutta kuinka moni siihen todellisuudessa pystyy? Pitkällä jänteellä varmaan monikin, mutta kuka tekee sitä evri sinkl dei? Aika harva meistä on robotti ja niin raudanlujat hermot omaava etteikö vaihdetta kääntäisi koskaan vapaammalle, enkä kyllä usko huippu-urheilijoidenkaan elävän koko ajan veren maku suussa vaikka pääpainot ja tavoitteet olisivat kuinka korkealla. Se tehdään mitä pitää tehdä, joskus vähän päälle ja joskus vähän vähemmän, mutta ei se elämä ole pelkästään sääntöjä, ohjeita ja armeijaakin kovempaa kuria edes niillä ketkä urheilevat ammatikseen.

Nykyään yhteiskunnassa tulee olla kaunis ja komea, huippukunnossa, treenattu, erikoisruokavaliota noudattava, kovia tavoitteita itselleen asettava, extremelajeja kokeileva, urheilussa ja tämän lisäksi myös työelämässä menestyvä. Koulusta kirjoitetaan se seitsemän ällää, opiskellaan vähintään ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa ja tehdään sivutöitä samaan aikaan, ja myöhemmin kaiken tämän lisäksi hoidetaan työt, puoliso, perhe ja lapset, koti pidetään kunnossa ja sen päälle treenataan kovaa ja kurinalaisesti. Kämppä on kuin sisustuslehdestä, lapset kuin mainoskuvista, oma CV pitkä kuin nälkävuosi ja astangajoogatuntien välissä riennetään teatteriin nauttimaan kultuurista ja sen jälkeen mennään syömään sushia.

Vai oisko ihan noin sittenkään?

Nykyään tuntuu usein siltä ettei mihinkään kovin pieneen saisi olla tyytyväinen ja kaikissa asioissa pitäisi tavoitella kuuta taivaalta. Pitää olla kunnianhimoinen ja pyrkiä koko ajan aina vaan parempaan ja parempaan, eikä enää perusurheilullinen kroppa tai normaali terveellinen ruokavalio ole mitään. On pyrittävä täydelliseen kuntoon ja noudatettava pilkun tarkkaa ruokavaliota. On oltava nopeampi, parempi, kovempi, lujempi, määrätietoisempi.

On hienoa jos pystyy noudattamaan jotain kiveen hakattua täysin joustamatonta ruokavaliota ikuisesti. On hienoa jos pystyy treenaamaan joka päivä skippaamatta yhtäkään kertaa. No excuses they say. Mutta onko aina vaadittava itseltään hurjia? Voiko koskaan ottaa rennommin ja iloita pienemmästäkin edistyksestä ja siitä että on muuttanut joitain asioita elämässään ja muuttunut siinä samalla itsekin ilman painostusta siitä että pitäisi olla koko ajan täydellinen kaikessa? Väitän että vaikkakin monet motivaatiokuvat ovat hyvin boostaavia ja tsemppaavia, niin usein niiden sisältö on tosiaankin liioittelua. Ei pidä ruoskia itseään hengiltä siksi koska ei pysty kaikesta suoriutumaan konemaisesti ja pitämään sitä järjetöntä tsemppiä koko ajan päällä. Niin urheilun kuin syömisenkin tulisi olla iloa ja nautintoa tuottavaa, ei pelkkiä sääntöjä ja suorittamista.

Eiks niin? :)

Ylläoleva viisaus toimii hyvänä ohjenuorana elämään. Tee elämässäsi sitä mikä tuntuu hyvälle ja mikä tekee juuri sinut onnelliseksi! Älä ota paineita siitä miltä asiat näyttää, vaan pidä huoli siitä miltä ne tuntuu :) Otsikon kysymykseen ”Mikä on tarpeeksi? Milloin saat olla tyytyväinen?” voisin todeta että siihen ei kenenkään muun hyväksyntää tai lupaa tarvita, ja itse vastaisin että ”Silloin kun sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä!”

Loput uudelleen muokatut motivaatiokuvat kannattaa käydä tsekkaamassa alkuperäisestä postista Buzzfeedin sivuilta klikkaamalla tästä: Fitspiration posters corrected!

Omat eväät vai työpaikkaruokailu?

Nykyisin työtehtäväni edellyttää kahden kaupungin välillä kulkemista ja osa viikosta kuluu sivutoimipisteellä työskennellen. Ennen istuessani viikon jokaisena päivänä yrityksemme päätoimipaikassa olin työpaikkaruokailun taivaassa. Työpaikkamme lounasravintola tosiaan on vertojaan vailla: Erittäin laadukasta, itse alusta asti tehtyä ruokaa, eikä eineksiä käytetä laisinkaan. Alla pieni vilkaisu tämän viikon ruokalistaan.

Maanantai: Kolmen juuston keitto. Salaattibaari: Paahtopaistisalaatti, sipuli-paprikamix, hernesalaatti, uunitomaatteja. Muu tarjonta: Jauhelihakaalikääryleitä, ruskeakastiketta ja puolukkaa. Keitettyjä perunoita. Punainen linssipata. Rapeita kalapaloja ja kylmää yrttikastiketta. Talon tuoretta luomuleipää. Hunajainen banaanirahka.

Tiistai: Kermainen lohikeitto. Salaattibaari: Punajuuri-vuohenjuusto, savusärkeä, kasvis couscous. Muu tarjonta: Paahtopaistia ja paistikastiketta. Yrttiperunoita. Feta-pinaatti kuorrutettua munakoisoa. Paistettua seitiä ja metsäsienikastiketta. Talon tuoretta luomuleipää. Talon Suklaamuffinssi.

Eikä loppuviikkokaan ole sen huonompi, sillä listalta löytyy mm. Haudutettua kampelaa ja rapukastiketta. Basmatiriisiä. Broileri-aurajuusto-ananasvuoka. Juuressosekeittoa ja yrttiöljyä. Kasvis-kaalilaatikkoa ja puolukkaa. Hollantilainen lohivuoka. Kasvistäytteisiä paprikoita. Äyriäisrisottoa ja limemajoneesia, monista muista ruokalajeista puhumattakaan.

Kyseisessä lounasravintolassa liha/kala/kana/kasvisvaihtoehdot ovat lähes aina kokonaisuudessaan edustettuina joten valittavaa riittää, ja kaikista parasta on se ettei salaatitkaan ole vain pelkkiä ruoan kylkiäisiksi otettavia raasteita, tomaattia ja kurkkua, vaan kyseinen ravintola tarjoaa myös monipuolisen salaattibaarin. Salaattibaarin tarjoilut ovatkin sitten sitä luokkaa etten edes itse keksisi niin monipuolisia ja päivittäin vaihtuvia vaihtoehtoja, joten valinnanvaraa on siis rutkasti ja lähes aina ruoka on vähintäänkin hyvää, ellei jopa erinomaista. Ruoat eivät myöskään ole liian rasvaisia ja ui kermassa ja voissa vaikka makua löytyykin, ja jopa jotain ruokavaliota (esim. miinuskalorillista dieettiä) ylläpitäessä on suhteellisen helppo syödä myös työpaikan lounasravintolan antimia, ellei oma kirjattu ruokavalio ole todella tiukka ja joustamaton.

Alla esimerkkejä joistain syömistäni ja itse kokoamistani salaattibaarin aineksista:

Kuten kuvista tulee ilmi, salaattibuffa on siis varsin kattava ja vaihtoehtoja on paljon. Parmankinkkua, kananmunaa, nuudelia, krutonkeja, munakoisoa ja grillattuja vihanneksia, pähkinöitä, fetaa, vain taivas on rajana. Kaikkea ihanaa ja terveellistä vaihtoehtoa on aina tarjolla pilvin pimein.

Sivutoimipisteellä työskennellessäni olen ikäväkseni joutunut toteamaan ettei kaikkialla ole ihan yhtä hyvät tarjoilut, ei raaka-aineiden, ulkonäön tai edes sen tärkeimmän eli maun puolesta. Ensikosketukseni toisen toimipisteen lounasravintolaan oli aika ällistyttävä. Ruokalistalla luki sinänsä ihan kelvollisia ruokia mutta vaihtoehtoja oli kovin suppeasti. Tarjolla taisi olla kanaviilokkia, porsaanleikettä ja perunasalaattia bratwurstilla. Valitsin salaattivaihtoehdon muistissani oman päätoimipaikkana runsas ja värikäs salaattibuffa, ja kieli pitkällä kävin tiskillä maksamassa ja pyysin take away –pakkauksen. Olettamukseni aiemman lounasravintolamme perusteella oli jotain vastaavaa:

Eikö näytäkin herkulliselle perunasalaatille?

Oletin siis saavani aikalailla alusta asti itsevalmistettua laadukasta ja maistuvaa tuoretta perunasalaattia. Perunanlohkoja tai jopa pieniä kokonaisia perunoita, pavunversoja, palkoja, herneitä, sipulia, omenaa, suolakurkkua, jotain laadukasta ja hyvää jolla ison take-away laatikkoni täyttäisin, toki päälle lihaisaa bratwurst-makkaraa lisäten. Hurjimmissa kuvitelmissakaan en osannut olettaa millaisen salaatin tämä sivutoimipisteemme työpaikkaruokala ajatteli minulle lounaaksi tarjota siihen kivaan styroksiseen halpisnakkikioskilootaan.

Tälläistä ne kuvitteli minun syövän. Saavillisen. Lounaaksi. Terveellistä ja maistuvaa, eikö?

Excuse me for my language, mutta KUKA HELVETTI SYÖ LOUNAAKSI ISON SALAATTIKULHOLLISEN MAJONEESISSA UIVAA VALMISPERUNASALAATTIA? WTF? Mä kyllä tykkään perunasalaatista ja myös valmisperunasalaatista jota kaupoissa myydään, mutta ei kai kukaan syö sellaista kerralla esim. puolta kiloa? Miten jonkun työpaikan ruokaisa salaattivaihtoehto voi edes olla jotain perkeleen Pirkan einessalaattia jossa majoneesia on 90% sisällöstä, ja siihen päälle rasvassa käristettyjä ja löllöinä lilluvia bratwurstpalasia?

Olin niin häkeltynyt etten kehdannut lähteä takaisin valittamaan ja jonokin oli jo pitkä, olisi tuhlaantunut aikaa. Niinpä mä räävin normiruokalinjasta hieman maissia ja tuoresalaattia, pari tomaatinlohkoa ja siihen sivuun sen muutaman ruokalusikallisen perunasalaattia ja pari rasvaista makkaranpalaa ja painuin pettyneenä takaisin työpaikan keittiötiloihin lounastani mutustamaan. Arvatkaapa vaan ihmettelikö muutkin että MITÄ TOI ON? HYI!!! Niin, kyllähän se sörsseli myös näytti aika vastenmieliselle kun majoneesinen perunasalaatti, rasvaiset makkaranpalat ja tuoresalaatti maissin ja tomaattilohkojen kera olivat sekoittuneet keskenään. Nami nam. Kyllä vitutti. Sen jälkeen olenkin raahannut toiselle toimipisteelle omia eväitäni. Mä en oikeasti tuollaista p*skaa söisi vaikka maksettaisi.

Kuinka moni teistä syö työpaikallaan sitä mitä tarjotaan, entä kuinka moni tuo omaat eväät mukanaan? Mä aion jatkossa ehdottomasti olla se kuka tuo omaat eväät aina mukanaan, eikä varmasti tämän tekstin jälkeen kukaan ylläty että miksi…