100% tupakoitsijoista kuolee

True dat.

Olen saanut blogin kautta hieman risuja tupakoinnista kun alun perin tämän paheeni myönsin Another Night At The Bar-postauksessa. Samaisessa yhteydessä lupauduin palaamaan aiheeseen uudelleen jotan tässä sitä ollaan. Puolustuspuheeni alkaa nyt ;D

Aloitin tupakoinnin 13 vuoden iässä tarkoituksena tehdä vaikutus muutamiin vanhempiin poikiin. Varmaan aika perinteinen tarina luulisin? Poltin aika vähän, ehkä muutamia savukkeita päivässä ja joskus olin viikkokausia polttamattakin koska mulle ei jostain syystä syntynyt koskaan mitään varsinaista tarvetta polttaa. Tupakointiin liittyi yläasteikäisenä aika paljon hyviä muistoja, tupakointipiirit olivat hauskimpia ja ne hetket olivat miellyttäviä. Silloin aina sattui ja tapahtui, ja kieltämättä porukasta oli aika OUT jos ei polttanut, nykypäivänä se voi olla erilaista.

Tupakointini oli aina aika säännöllisen epäsäännöllistä, joskus muutama tupakka päivässä, joskus aski, joskus ei tupakkaa päiväkausiin tai jopa viikkoihin. Parikymppisenä en kerran jaksanut lähteä kauppaan joten olin tupakoimatta kolme kuukautta. Se vaan jäi. Ei huvittanut. Joku aika sen jälkeen ajattelin että voisihan sitä olla kokonaan ilmankin, ja olin tupakoimatta kaksi vuotta yhteen menoon (saman ajan olin absolutisti, ei kiinnostanut alkoholikaan). Sitten taas polttelin, ja sitten lopetin, seuraavalla kerralla viideksi vuodeksi ja tuosta noin vaan (tämänkin ajan olin ilman alkoholia vaikkei tupakointini olekaan ollut siihen sidonnaista), ei sitten pienintäkään ongelmaa.

Hyvä asia on aina ollut se että jostain syystä vuosikausia polttaneena mulle ei ole kuitenkaan kehittynyt fyysistä riippuvuutta. Mulla ei ole tarvetta polttaa, siis fyysistä tarvetta. Ei vituta, en ahdistu, en stressaannu. Ei tule päänsärkyä, käsien vapinaa tai mitään nikotiiniin liittyvää oireilua kun tupakkaa ei saa. Mä vaan olen polttamatta kun ei huvita eikä jaksa. Ei vaan nappaa. No miksi sitten poltan?

Luulen että olen ns. tapatupakoitsija. Se on tapa, ja varsin nautinnollinen tapa. On kiva polttaa tupakkaa, ja kuten kouluaikoinakin, niin myös työelämässä tupakoitsijoiden porukka on työpaikkojen sosiaalisimpia ja rennoimpia (tosin voi sinne ulos lähteä polttamattakin, ja jotkut fiksut näin tekevätkin eivätkä lukkiudu sisätiloihin koko työpäiväksi). Mun mielestä jotkut savukkeet maistuvat ihan ”hyville” ja itse olen aina polttanut todella kevyitä savukkeita, sellaisia kokonaan valkoisia myös filtteriltään. Mauksi mieluiten mentholeita tai jotain raikkaita makuja, myös jotkut sikarit voivat olla aika herkullisia (suklaa ja vanilja etenkin, nam nam!). Olen aina syönyt purkkaa tai pastilleja, pessyt ahkerasti hampaita ja käsiä, enkä ymmärrä sisätiloissa tupakointia. En halua haista enkä maistua röökille, ja huomaan kyllä jos muut ihmiset haisevat märältä tuhkakupilta, hajuaistini ei siis ole kadonnut mihinkään ;)

Aloitin tupakoinnin viiden vuoden tauon jälkeen tahallisesti, tietoisesta päätöksestä. Tiesin tupakoinnin auttavan nälän hallitsemisessa ja olevan ”tekemistä” syömisen tilalle. Aika kuluu nopeammin ja on käsille työtä, muutakin kuin lappaa ruokaa turvasta alas. Kieltämättä tupakoidessa dieettaaminen on huomattavasti helpompaa koska nälkä ja ärtyisyys ei ole samaa luokkaa, eli selkeä apu siitä on ja varmaan siksikin tupakointia harrastetaan aika yleisesti mm. kehonrakennuspiireissä (dieetillä monet tupakoivat vaikka eivät muuten polttaisikaan), ja tokihan nyt lätkämaailmaan ja futispelaajille kuuluu nuuska huuleen kuin nenä päähän (nuuskaamista en kyllä itse ymmärrä). Urheilun (jopa huippu-urheilun) ja tupakoinnin yhdistäminen ei siis ole kovinkaan vierasta, tokikaan en sellaista kellekään suosittele. Älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon, heh heh…

Mulle ei ole tupakasta koskaan tullut terveydellisiä haittoja, tosin en kiellä etteikö voisi tulla, tupakoinnin terveyshaitat ovat kyllä selkeästi tiedossa. Mulla on kuitenkin kulkeva hengitys, en yski aamuisin mitään tervaisia ysköksiä eikä mulla ole jatkuvaa nuhaa tai keuhkojen rahinaa, ongelmaa poskionteloissa tms. tupakoitsijoille yleisiä terveyshaittoja. Hampaat ja ikenet ovat hyvässä kunnossa enkä ”jää kiinni” tupakoinnista edes hammaslääkärin valvovan silmän alla. Ehkä olen mennyt aikamoisella tuurilla kun ei mitään ongelmaa ole. Naisia usein pelotellaan rypyillä, ihon harmaantumisella ja sen sellaisella. Noh, ei ole niitäkään, ja saamani palautteen mukaan näytän ikäistäni nuoremmalta, ja vaikka itse sanonkin niin iho on suorastaan loistavassa kunnossa. Ehkä mä olen joku supernainen, tai sitten ne ongelmat ovat vasta tuloillaan?

Kaikesta tupakoinnin puolustelusta huolimatta ja siitä että olen onnistunut pääsemään kuin koira veräjästä, kävin työpaikkamme järjestemässä tilaisuudessa jossa sai mitata keuhkojen toimintaa, kuulla tupakoinnin haitoista ja nähdä myös omat tupakoinnin vaikutukset terveyteen.

Ensin jonotettiin omaa vuoroa (asiasta kiinnostuneita oli paljon, hyvä että työpaikka tälläisen järjesti!), ja sitten täyteltiin esitietolomake. Mun mielestä lomakkeessa oli vähän huonoja vaihtoehtoja koska selkeästi oletettiin että haluaisi lopettaa tupakoinnin muttei pysty, missä vaihtoehdot ettei ole lopettamassakaan, perkele :D Oli myös hieman vaikea laskea kokonaisvuosia tupakoinnille tai keskimääräistä tupakoinnin määrää kun itselläni on ollut viikkojen, kuukausien ja vuosikausien taukoja. Laitoin kuitenkin että 15 vuotta olisi yhteensä tupakka sauhunnut ja että polttaisin 10 tupakkaa päivässä, kai se oli suht realistisesti arvioitu.

Sitten niihin tuloksiin: Tupakoinnin vaikutukset mun kohdalla olivat sellaiset ettei niitä havaittu oikeastaan ollenkaan. Jos en olisi myöntänyt tupakointia, en olisi jäänyt siitä edes kiinni koska testitulokseni olivat osittain jopa normaaleja terveitä ja tupakoimattomia naisia paremmat. Huomasi kyllä että mittaajanaisia hieman vitutti kun ensin innoissaan kehuskelivat kuinka hyvät keuhkot mulla on, ja kun sanoin että joo, tupakoin niin ääni muuttui kellossa vähän pettyneen kuuloiseksi :D

Puhaltelin siis PEF-mittariin semmosia lukemia että voimaa on, muuallakin kuin lihaksissa! Mulla oli kovassa kunnossa keuhkot ja mittataulukossa menin yli naisten skaalasta, omaten miesten ”forcet” keuhkoissani. Erityisesti siis lyhyet ja voimalliset puhallukset olivat mulla vahvinta aluetta, en sitten tiedä onko punttiksella kuinka paljon vaikutusta, siellä kun tulee usein hengitettyä tietyllä tekniikalla sisään ja ulos toistojen välissä. FEV1-tulos oli myös hyvä, tosin niin paksuun pilliin oli vaikea puhaltaa pitkään, sen mittarin käyttäminen voisi vaatia hieman enemmän harjoitusta… PEF antoi huippulukemat, FEV1 hyvän. Tämän lisäksi tupakoivat saivat käydä mittaamassa uloshengityksen häkäpitoisuuden ja mulla se oli 8, siitäkin huolimatta että olin hetki ennen mittausta käynyt tupakoimassa. Tulos kertoi kuulemma passiivisesta tupakoinnista (eli että on hengitellyt ilmaa jossa on savua mutta ei ole itse polttanut). Tätäkin hieman ihmettelin mutta kyllä niillä muilla tupakoitsijoilla oli ihan kunnon lukemia, häkäpitoisuus 14 ja silleen joten mittari ei ollut rikki :D

Noh, summa summarum: Perusteita tupakoinnin lopettamiselle ei edelleenkään löytynyt ja toistaiseksi tupakoinnista saamani hyödyt ovat haittoja suuremmat. Näinpä myös jätin Nicoretet ja esitteet paikoilleen, ja jos tulee halu lopettaa, teen sen ilman ”korvaushoitoja” ihan sellaisenaan. Näin ollen jatkan tyhmäilyäni ja pidän paheestani kiinni!

Nyt saa taas kivittää, vai onko muita röökaavia treenaajia jakamaan mulle myötätuntoa? ;)

Fitness Freak – Paino sanalla FREAK

Aina välillä netissä surffaillessani musta tuntuu että elän keskellä yksisarvisten sateenkaarioksennuksia. Lääketieteellisissä opuksissa ”Fitness ADHD” on enää tautiluokitusta vaille valmis, mutta väitän että tuo diagnoosi ainakin silloin tällöin täyttyy joillain yksilöillä. Musta on hienoa että on ihmisiä keiden jo ihan siihen luontaiseen persoonallisuuteen kuuluu sellainen yltiöpositiivisuus ja hyvä tsemppihenki. Ne on ihmisiä jotka suurimman osan ajasta jaksavat olla aurinkoisia ja niistä mäkin saan ammennettua hyvää tuulta ja energiaa itseeni. Mä pidän sellaisista ihmisistä, aidosti.

Mutta miten voi olla että joillekin ihmisille kaikki on aina niin ihq että? Ei voi olla! Jaksetaan muka painaa sata lasissa koko ajan ja säteillään ja kaikki on yhtä glitterii ja kaikkee fantsuu ja tekohymy perseessä asti vedetään yliaktiivisina duracellpupuina huolimatta siitä kuinka kova on dieetti tai kuinka rankat treenit. Ei kato kun se on niin ihanaa että. Helppoa ja mukavaa. Mä rakastan fitnessii!!! Argh. En kestä. Kuka semmoista kestää ikuisuuksia? Bitchslap nyt heti!

Tämä avautumiseni ei todellakaan koske niitä ihmisiä keiden luonteenpiirteenä on iloisuus. Ei siinä ole mitään pahaa. Ei hypetyksessä ja leijumisessakaan ole mitään pahaa silloin kun sille juuri sillä hetkellä on syytä, siinä hommassa on oikea tekemisen maku, kaikesta on nähtävissä selkeä kehitys ja yleensäkin siitä koko touhusta paistaa vahvasti läpi se että juuri se on ihminen omana itsenään, ja vielä täysin järkipäissään. Se on sen ihmisen oma juttu ja aito sellainen, ei siitä ole haittaa eikä sellainen ärsytä juuri koskaan. Tälle ihmiselle se yltiöpositiivisuus on ihan bueno, ei se hypetys polta sitä ihmistä loppuun.

Tämä avautumiseni koskee enemmänkin niitä ihmisiä jotka ovat ärsyttävyyteen asti suuna päänä ja pää kolmantena jalkana hössöttämässä ties minkä jutun perään ja jatkuvasti ollaan Naantalin aurinkoina vaikka aina ei ehkä olisi syytäkään. Jännä juttu onkin se, että tälläiset joka paikan höylät ja ylivilkkaat hömpät usein väsyttävät itsensä sillä omalla touhottamisellaan ja sitten ollaan burn outissa ja treenilomalla ja päälomalla ennen pitkää ja vielä ihmetellään miksi. Miksiköhän?

On täysin ok jos oma tyyli on alusta asti ollut iloinen ja reipas ja sata rautaa tulessa toimii ilman, että siitä hönkimisestä ja sykkimisestä joutuu ottamaan stressiä, mutta se ei enää ole ok jos pimahdetaan täysin jostain asiasta ja uuvutetaan itsensä juoksemalla sen aihepiirin parissa koko ajan kieli vyön alla. Arvatenkin tämä ongelma on 95% naisten ongelma, ja urheilulajeista voimakkaammin juuri fitnesslajeissa. Joskus tekisi mieleni huutaa että ”Bitches! Calm the fuck down!”

Mitä mä voisin sanoa? Hei. Hieno homma jos juuri sinä jaksat herätä aamulla kello 04.00 lenkille. Sun piti tehdä vain normaali aamuaerobinen kevyesti, 30min, mutta ohjeista huolimatta sä juoksit 60min putkeen koska se vaan on niin ihanaa ja oot ihan virtaa täynnä. Jes. Hieno homma että sä päätit vielä ylimääräisenä aerobisena kävellä töihin, 10 kilometriä. Hieno homma että työpäivänä söit parsakaalia kylmänä ja kanaa maustamattomana, ja aloit säveltämään omiasi ruokien kanssa koska superfood! Sitten suuntasit salille odottamaan valmentajaa ja sitä ennen toki teit vähintään 30min jotain asiaan kuulumatonta, kuten juoksumatolla askelkyykkyjä tai vatsalihaksia puolapuissa roikkuen, jotta olet sitten sopivasti lämmitellyt ennen kuin valmentaja tulee paikalle ja voitte tehdä ne hänen suunnittelemat lämmittelyt siihen päälle. Ja hei, hienoa että oman punttitreenisi jälkeen juoksit vielä loppuun puolisen tuntia juoksumatolla, ja siitä sitten huomasitkin että hei, tuollahan alkaa ihan just spinning! Ja Bodypumppi! SINNE! Hyvä kun keskityt yhteen asiaan kerralla etkä ylidramatisoi ja hehkuta kaikkea liiaksi. Missä on Off-nappula?

Tälläisille ihmisille pitäisi kai sanoa vaan että: Oikeesti. Kehittyäksesi fyysisesti ja pitääksesi henkisesti pakan kasassa: Älä vittu säädä kaikkea ja koko aikaa ja täysillä. Keskity tärkeisiin asioihin, priorisoi. Kuuntele ja tottele kokeneempia ja viisaampia.

Mä koen itse olevani suhteellisen positiivinen ihminen, mutta en kenties ihan mahdu siihen fitnesshössöttäjien lokeroon keiden elämä on yhtä happyhappyjoyjoyta, enkä pelkästään siksi ole mahtumatta että olen fäti mäti, vaan siksi että mulla on omanlaiseni, ehkäpä hieman kovempi ja sivaltavampi tyyli elämässä, ainakin toisinaan.

Jos nyt etsitään muiden arvostelun ohella itsestäkin vikoja niin kyllä joo. Mulle tekisi varmaan ihan hyvää joskus olla sellainen hypersupersekopää joka hihkuisi sitä fitness-säteilyä ja girlpoweria niin paljon että Hiroshiman pommikin kalpenisi mun rinnalla. Kenties juuri mun pitäisi saada varastettua pieni annos touhotusta ja vouhotusta niiltä ketkä kohta on lataamossa lepositeissä jos ei tahti vähän höllene.

Olinpa itse sitten joskus hieman turhankin tyly (kuten varmaan joidenkin mielestä juuri nyt), niin tämä siltikin on asia joka aina välillä pulpahtaa pinnalle mieleni synkistä vesistä kuin mätänemiskaasuilla täytetty ruho (oli pakko laittaa näin hieno vertaus, ihan itse keksin hei!). Huomaan toisinaan kiristeleväni ja narskuttelevani hampaitani yhteen kun luen jotain juttuja jotka on kirjoitettu yli-innokkaan tekopirteyden vallassa. Hyi hemmetti. Se vaan on joskus todellakin mun hermoja repivää.

Olikohan mulla tässä jäkättämisessä joku muukin pointti kuin tuoda mielipiteeni esille? En ole enää ihan varma. Mä jo väsyin taas pelkästä niiden ihmisten ajattelusta ketkä kimpoilee kuin hopeakuula flipperissä, sinkoutuen aina toisesta laidasta toiseen. Värivalot sen kuin vilkkuu ja kauhea meteli taustalla. Ääh.